Uusi kukkapenkki

Viiden vuoden asumisen aikana vahvistui ajatus, että kukkapenkkejä on tontillamme liian vähän. Keväällä 2011 tein uuden kukkapenkin ja vaikka se on varsin iso, seuraavana kesänä haaveilin taas uudesta... Onneksi niitä vielä tontille mahtuu!

Kaukasian pitkäpalot, nuo kauniit ja tuoksuvat keväällä kukkivat reunuskasvit ovat vanhan paikalla sijainneesta pikkuruisesta kukkapenkistä. Vuorenkilvet ja narsissit autotallin luiskassa ovat myös vanhoja, muut alkuperäiset perennat ovat Viherpeukaloilta, joskin olen myöhemmin muitakin siihen istuttanut.
Asettelin turveharkkoja reunustamaan uutta kukkapenkkiä

Syyskuussa 2014 lisäsin oikeaan etureunaan pitkäpalkojen taakse kolme sininataa ja entisen angervon tilalle väliaikaisesti viisi valkotäpläimikkää, jotka jo istuttaessani jaoin noin tusinaksi. Myöhemmin siirsin ne toisaalle, sillä olivat niin matalia tähän. Takakulmaan niiden tilalle istutin Avointen puutarhojen päivän innostamana pari sinipallo-ohdaketta, jotaka toisena vuonna ovat jo lähes parimetrisiä komeita kukkasia.

Aloittavat kukinnan toukokuussa
(tarkistettu 2015)
  • kaukasian pitkäpalko 
  • vuorenkilpi 
  • narsissit
  • tulppaanit
  • mirrinminttu (kukkii vielä lokakuun loppupuolella) 
  • valkotäpläimikkä
  • ripsialpi

Aloittavat kukinnan kesäkuussa
  • mirrinminttu (kukkii vielä lokakuun loppupuolella) 
  • tarhillakko 
  • jalokurjenpolvi (Orion, haalean sininen, isokukkainen) 
  • loistokurjenpolvi (kirkkaan sininen, pienikukkainen; ei enää 2015) 
  • lehtoakileija (Black Barlow ja Nora Barlow, molemmilla vain muutaman viikon kukinta)
  • loistosalvia (kukkii vielä lokakuun loppupuolella; ei enää 2015) 

Aloittavat kukinnan heinäkuussa
  • myskimalva (kukkii vielä lokakuun loppupuolella) 
  • sormustinkukka
  • ripsialpi
  • helminukkajäkkärä
  • muita?

Aloittavat kukinnan elokuussa ja kukkivat vielä lokakuussakin
  • punatähkä 
  • kaunopunahattu (echina, muutama kukkanen vielä lokakuun lopulla) 
  • valkoalpi (kukkii vielä lokakuun loppupuolella) 

Marraskuun alkupäivinä 2014. kunnon pakkasten jälkeen, löysin pihalta vielä neljä yksittäistä kukintoa: malva, mirrinminttu, salvia ja orvokki  Marraskuun 2015 alkaessa kukkii koko pihalla enää tämän kukkapenkin asteri.

Talvien menetykset
  • Eivät selvinneet ensimmäisestä talvesta 2011-2012, milloin oli runsaasti myyriä
    • verikurjenpolvi karmiini 
    • punaväriminttu 
    • syyshohdekukka 
  • Eivät selvinneet talvesta 2012-2013 
    • Kaksi valkoalpia, yksi kuitenkin selviytyi ja kesään 2014 mennessä se oli jo levinnyt ja levittäytynyt tulppaanien viereen. samaan paikkaan ei tunnu mahtuvan, vaikka eri aikaan kukkivat. 
    • Tarhaillakko, tosin ilmestyi kesällä 2014 ja 2015 vähän eri paikkaan. Myöhemmin opin, että onkin kaksivuotinen ja siementää vanhan paikan viereen. 

Täydennyksenä hankittu
  • 2012 kirppikseltä Ukonkelloa 
  • 2014 Ahlmanin taimienvaihtopäivästä 
    • ripsialpi
    • joku asteri 
    • Tarjalta saaduista siemenistä kasvatetut (sormustinkukka ja ...) 
  • 2016 taimienvaihtopäivästä
    • Punatähtiputki Ruby Wedding
    • Tähtiputki Star Brilliant (valkovihreä)

Suunnitelmia tulevaan
  • Tulppaaneja ja/tai muuta toukokuista oikeaan takareunaan, minkä perennat nousevat keväällä hitaammin. 
  • Siirrä helminukkajäkkärä toisaalle/edemmmäs. 
Tällainen pieni kukkapenkki oli talon seinustalla aiemmin, kuva 2007


Keväällä 2011 kukkapenkki oli reunustettu turheharkoilla ja Viherpeukaloiden
tilaus saapunut. Etureunassa pienet kaukasian pitkäpalon taimet, jotka siirsin
tähän aiemmin aivan talon kivijalassa olleesta pienestä kukkapenkistä.
Etualalla kukkivat Kaukasian pitkäpalot, takana vuorenkilvet.
Kuva 20.5.2012
Takakulmassa olevan angervo-pensaan poistin 2013
tehdäkseni tilaa suuremmille perennoille. 
10. elokuuta 2013 sama kukkapenkki yläkerran ikkunasta kuvattuna.

Kuvattu Avointen puutarhojen päivänä 7.8.2016.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti